sokerihuurrettua
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kemijärvi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kemijärvi. Näytä kaikki tekstit

torstai 17. kesäkuuta 2010

Lepposaa lomailua



Eilen saapui sirkus kaupunkiin ja me mentiin seuraamaa esitystä.
Istuin penkkiin nauliutuneena, varsinkin kun estradin valtasi mainiot pilkulliset ponit Peppi Pitkätossu-musiikin tahdittamana ja nuo yllä loikkivat hurjat afgaaninvinttikoirat!
Niillä oli kaverina alpakoita, joiden yli hauvat loikki humps vaan!


Yleisössä oli melkein pelkästään lapsia vanhempineen ja me.
Niila jäi mummin ja ukin hoiviin.


Sirkuseväät piti tietenki olla.



Niila kävi sillä aikaa naapurissa leikkimässä ja tutustumassa Vikke-koiraan.





Ukki oli laittanu Niilalle oman hiekkiksen ja kaivurin.
Äiti istuu tossa penkillä hyttyssavuin ,kaulahuivein ja hatuin varustautuneena koska täällä on pirusti mäkäröitä ja sääskiä.Inhoon!



Näitä suloisia kukkia ei etelä-suomessa näe. Ainakaan mun hortonoomisen tietämyksen mukaan.



Mamma alkaa uhkaavasti muistuttaa muumia raidallisessa uimapuvussa. Takki muutens vanhaa Marimekkoa, kirppikseltä.


Nyt iltapuuron syöntiin, Niila nukkuun ja äiti pötkötysasentoon ja Muodin huipulle-ohjelman pariin.


Make it work!!...Niinkö Tim Gunn sanois.

torstai 18. maaliskuuta 2010

Lappi-iksu


Ekaks mä kyllä haluisin, että toi mun vasemmalla puolella oleva siperianhusky tulis jo sieltä tyhmästä Planican mäkihyppyhelvetistä takas sinne minne se kuuluu, eli kotiin mun luo!!<3<3<3




Tokaks mä haluisin kemijärvelle!!!

(kuvat on otettu joskus joulun tienoolla.)








Nyt laittaan pyykit kuivuun ja nukkumaan.

Mummi hämeenlinnasta karauttaa aamulla paikalle.

keskiviikko 1. heinäkuuta 2009

Kuumaa hiekkaa

Ollaan oltu monena päivänä uimassa ja köllöttelemässä hiekassa Kalkonniemessä eli Kalkkiksessa. Niilakin otti ukin kanssa ensikosketuksen järviveteen. Jännittävää oli! Aina kun tuli aalto ja osu Niilaa varpasiin, alkoi hirvee potkuttelu ja päristely. Myös hiekan sormeilu ja suuhun laittaminen oli hirmu mielenkiintoista.
Niilan kesäpuku Marimekko ja hattu Parrakkaan miehen vanha.

Ihanin ranta missä olen ikinä käynyt! Ei soi amiksien diskohumppa eikä pissikset notku siidereissään. Hiljaista,rauhallista ja kaunista. Näkymät on hiukan eri kun etelä-suomen roskasilla ja sotketuilla piitseillä. Kuumaa hiekkaa silmänkantamattomiin....

Niilakin on saanu päivetystä nassuun. Sillä on aina auringossa hattu ja aurinkolasit ja tietty lotrataan aurinkorasvan kanssa.

Parasta on käpristellä varpaita kuumassa hiekassa.


Vähän toi septum vinksottaa miten sattuu. kaulakorun ostin torikirppikseltä yks päivä.

Hassuja varpaita.

Niilan mummilta lainattu kesähamonen. En pakannu yhtään omaa kesämekkoo matkaan kun suhtauduin vähän skeptisesti kemijärven kesäsäihin. Olin väärässä, hellettä piisaa!


Nipan jalat hiekassa.



On kyllä ollut onnistunut kesäloma. Ja nimenomaan loma! En kaipaa mitään erityistä seikkailua tai aktiviteettia jokaiselle päivälle. Tärkeintä on, että saadaan koko perhe olla kiireettömästi yhessä ja rentoutua.
Asetin tälle lomalle muutaman päämäärän ja ne on saavutettu jo aikapäiviä sitten.
Päätin, että haluan ehtiä lukemaan muutaman kirjan( tehty!), koluta paikalliset kirpparit(tehty ja saaliskin oli aika muhkea), saunoa kiireettä ( tehty, useasti), ja alottaa vihdoinkin oman blogin (tehty!!!!jeeee!!!). Vielä olis toteuttamatta ainakin näpräystuokio ja selkämerkin ompelu miehen farkkutakkiin, näin niin kun kädentaitojen osalta.
Parrakas mies tilas mulle kasan erilaisia niittejä( pinkkejä, valkosia, neonkeltasia jne.), joista pitäs saada askarreltua jotain somistetta erinäisiin vaatekappaleisiin ja kasa höyheniä ja silkkinauhaa odottaa valmistumistaan hiuskoristeiden muotoon. Jos joku päivä olis vaikka vähän kehnompi keli niin vois hyvällä omalla tunnolla näprätä sisätiloissa.

Nyt mun silmät lupsuu kiinni, pakko laittaa nukkumaan!

Pus!

maanantai 29. kesäkuuta 2009

Rantapäivä

Ranta-asu: kaulakoru kirppis, tuubitoppi h&m, harmihousut( termi lainattu mainiolta Lauralta) h&m, gladiaattorit h&m, kassi vero moda Skung girl by Tiia vanhatapio.
Upotin varpaat viileään hiekkaan.
Eväänä oli kekkeri-keksejä.
Hain pikaseen arskat Seppälästä, että pystyin lukemaan kirjaa silmien vuotamatta. Hattu Divided, Parrakkaan miehen omistama.

Nyt lähemmä Posiolle, Moi!

sunnuntai 28. kesäkuuta 2009

Summertime and the living is easy

Heippati!

Tulin just saunasta. Niila nukkuu pinniksessä, joten mulla on aikaa blogata.

Oltiin eilen paikallisessa baarissa kuuntelemassa rokkia ja sitten jatkettiin vielä yöpaariinki juomaan kesädrinkkejä ja tanssimaan. Oli aivan superkivaa päästä jortsuilemaan pitkästä aikaa. Oon tanssinu aivan liian vähän Niilan syntymän jälkeen kun ei ole yksinkertasesti ole ollut halua tai aikaa lähteä juhlimaan. Melkeenpä ainut syy miksi sitä yökerhoon haluaa lähteä, on juurikin se, että pääsee hikipäässä tanssimaan. Mulle on ne muiden harrastamat soidinmenot ja parinmuodostus yhdentekeviä, mä vaan joraan menemään. Harmi on vain se, että aika vähissä on ne kaverit, jotka jakaa mun kanssa tän diskohullutuksen ja Parrakasta miestä saa aina maanitella tanssilattialle, ja sillon harvoin kun saan sen sinne huijattua, se onneksi tanssii todella hyvin ja on ihan mielettömän kivaa. Unohtaa ympäröivä maailma ja vain hytkyä hulluna. Tanssista saa energiaa! Suosittelen! Suosittelen myös baarista paljain jaloin kotiin kävelyä (siis jos ei ole kamalan pitkä matka) ja kesäyön ihailua. Ja vähän pussailuakin.

Tänään oonkin sitten enimmäkseen pötkötelly ja lukenut kirjaa. Mummi on kiitettävästi ollut Niilan kanssa ja oon saanut rauhassa toipua. Ei oo toi palautuminen enää niin ensiluokkaista kuin aikasemmin. En juonut edes kovin montaa sihijuomaa eikä oltu edes pilkkuun asti kun Niila päätti että nyt tulette kotiin sieltä, mutta silti väsytti aivan hirveästi. Teinivuodet ja turnauskestävyys on mun kohdalla siis mennyttä elämää.





Tässä nämä perjantaina ostetut peep toet. Ihanat! Vähän platoa ja korkokin ihan maltillinen. Baariin asti pysty kävelemään, takastulo olikin sitten haasteellisempaa... Asu oli vähän ruotsalaispissis- henkinen, mutta viihdyin siinä! Neuletakki Monki, trikoopaitamekko lindex, laukku kirppis, korkkareiden merkkiä en just muista.
Sääsket teki kotimatkasta pirullisen! Oli pakko kietoa pää huiviin muuten olis syöty neliskanttiseksi. Tossa mun lempparilaukku näkyy paremmin. Korkkareilla oli hyvä huitoa noita lentäviä tappajia! Kotimatka sujui näin kauniista maisemasta nauttien. Täydellinen kesäyö!


Nyt iltapalaa (mysliä ja luonnonjugua,nam!), pätkä Wallanderia ja nukkumaan viileeseen sänkyyn. Huomenna Posiolle.

keskiviikko 24. kesäkuuta 2009

Ihana päivä!


Miksi äiti näytti aamulla tältä?




.... viime yö oli aika haasteellinen. Niila on oppinu muutamassa viikossa hirveästi kaikkea uutta ja näitä uusia taitoja pitää sitten harjotella myös yöllä. Saattaa kellahtaa unissaan mahalleen ja hirmuisen huudon kanssa treenata konttaamista,umpiunessa tietenkin. Ei siinä auta muu kun nousta ylös,ottaa Nipa syliin ja koittaa nukuttaa se uudestaan. Tätä samaa jatku parisen kertaa kunnes joskus neljän jälkeen nukahdettiin kunnolla kaikki...siksi äiti oli Miss.silmäpussi tänä aamuna. Ja tietenkin heti kun herättiin,vedettiin kamppeet niskaan ja lähettiin torille Rolle-nallen keikalle. Se oli äitinki mielestä hauska ja tanssittiin Niilan kanssa eikä tuntunu valvottu yö missään. Rolle-nalle oli kainuusta ja sen kyllä huomas sen Jaakko-teppomaisista jutuista.
Antakaa anteeks mun persjalkaiselle olemukselle. Näytän olevan yhtä alapitkää pyllyä koko kottarainen! Niilan haalarin löysin eilen kirpputorilta.
Tämmönenki kaunis näky meitä kohtas.
Ja mamman asu kokonaisuudessaan: Mötörhead t-paita, shortsit lindex, henkselit kirppis ja kengät Keds. Laukkuna oli Skunk girl-kassi.
Niin ja kyllähän me kahviteltiinkin taas joka välissä. Tällä kertaa mustikkapiirakkaa kahvin kaveriksi.
Niila tykkäs kun oltiin ulkona melkein koko päivä. Syötiinkin terassilla.
Yritin epätoivosesti ruskettua mutta sainkin vaan valkoisen ihoni seuraksi kasan punaisia pilkkuja eli aurinkoihottumaa. Ei musta ikinä taida tulla kuumaa ja ruskettunutta kesäbeibee... Otin sitten suivaantuneena toisen palan ihanaa piirakkaa ja unohdin biksuissa näyttäytymisen.


Tein aikasemmin toisenki postauksen mutta se meni ihan poskelleen ja keturalleen, joten kirjotin uuden. Ja nyt Niilakin karjuu pinniksessä...palaamme huomenna kera uuden ja onnistuneemman postauksen.

Ps. Täällä Kemijärvellä paistaa edelleen aurinko kello 23.49 eikä se laske koko yönä.

tiistai 23. kesäkuuta 2009

Yhteislaulua ja kuvanveistoo

Aamu alko hankalasti kun jouduin suoraan sängystä noustuani ja vaatteet päälle nyittyäni kuuntelemaan torille kesäistä yhteislaulua. Lapsi oli pakattu vaunuihin ja kaikki muut jo lähtövalmiina kun mä vasta yritän orientoitua alkavaan päivään ja kaataa kahvia kuppiin.
"Siellä esiintyy Parrakkaan Miehen kummitäti noin 5 minuutin kuluttua, joten nyt mennään!!!"
Ei kai siinä muuta voi ku laittaa kengät jalkaan ja laittaa kahvin matkamukiin( yksi asia mistä en tingi missään tilanteessa on aamukahvi. Se on saatava vaikka helevetin tulet polttelis jalkapohjia!) ja nilkuttaa unenrippeet silmissä ja orastava hermoraivari takaraivossa Taivaan Tulien-aukiolle kuuntelemaan hanurinsoittoa ja kauneimpia sota-ajan lauluja. Mummoja ja pappoja oli pilvien pimein kerääntyny veisaamaan. Ilma sentään oli kesäisen kaunis!

Sain mä sentään pullan aamiaiseks ja kyllä se aamukiukku alko siitä hiukan laantuun. Se mummojen veisuu oli kyllä silti aika korvia raastavaa kuultavaa. "Kesäpäääivä kangasaaaallllaaaaa laaaa!!! skriiik skriiik ja humpappaa humpappaa!"
Niila oli äitiään huomattavasti paremmalla tuulella ja suloisempikin.
Vilkuilin Kesportin suuntaan.Siellä oli remonttiale ja hetken päästä tosta painelin sinne ja ostin vaaleanpunaisen verkkapuvun( Kyllä,verkkapuvun!! lenkkipolku odottaa loman jälkeen) Little Britainin Vicky Pollardin henkeen. -50 % hinnaksi jäi kolmekymppiä, merkkiä Adidas. Niin ja Harry Potter-sukat eurolla. Kyllä piristi!
Ehin jossain välissä vaihtaan vaatteetki. Mekko kirppis, laukku Seppälä, kengät kirppis, maassa pyörivä neuletakki Monki.


















Sitten pöljäiltiin kansainvälisessä taidekeskus Puustellissa.






























Kaikenmoisia puupökkelöitä! Hassu paikka oli. Kipasin vähän kirppikselläkin ja löysin Niilalle hienoja juttuja ja Niilan serkkutytölle nätin kesämekkosen. Sitten alkokin vettä satelemaan ja on sadellut siitä asti. Se aurinko sais kyllä tehä esiinmarssin, mä tahon ruskettua!

Nyt mummit alkaa patistella mua lapsenhoitoon!!

Pus Pus!

maanantai 22. kesäkuuta 2009

Tänään

Keppisoppaa ja kermavaahtoa.
Pottumuusia, hirvenjauhelihapihvit ja yrttiporkkanoita. ( Mun ruokakuvaamista ei ymmärretä, pitävät hulluna ja japanilaisena. Turistit kuulemma tuppaavat tekevän tätä samaa.)
Parrakas Mies hurruutti ukin mopolla pitkin pihaa. Mä haluan tarakalle kellohameen helmat hulmuten, vielä en oo päässy!
Niila ja mummi naattii auringosta viltillä. Aurinkolasit Julbo ( Mythbustersin Jamie Hynemanilla on samaa merkkiä,kuul)
Ihanata,vihdoinki se paistelee! Niila tekee tuota muikistus-ilmettä koko ajan kun hampit kutittelee suussa :) Lippahattu Maxikids.
Äitillä oli ihana oma rauhallinen kahvihetki kookos-raparperipiirakan ja akkainlehtien parissa. Ukot lähti kattoon tukkilaisnäytöstä Uitonniemeen. Täällä on kansainväliset kuvanveistoviikot menossa.
Nipa leikki piilosta raparperin lehdillä. Kaivoin suusta yhden palasen.
Raparperin alla on koti pötkylällä.... Niila siellä asuupi kultainen.


Niila on nyt todistettavasti oppinut ryömimään muutenkin kun ympyrää. Tänään ensimmäistä kertaa meni sinnikkäästi eteenpäin kohti ukin dvd-soitinta. Piti päästä nappuloihin käsiksi. Sitten se päätti napata antennijohdon seinästä ja äiti ei oikeen tajunnu mihin se kuva hävis. Kovasti se jo viipottaa etiäpäin ja huutelee mennessään. järkyttävää miten nopeaa aika kuluu.
Äiti meinaa ihan tunteelliseksi heittäytyä...kohta se jo menee kouluun.

Sain muuten itseni vilustutettua nurinkurisesti heti kun tuli vähän lämmintä. Jospa sitä nauttis kupposen teetä ja kääriytyis loppuillaksi vilttiin.

Pus!